Erityisherkkyyttä ymmärretään yhä paremmin

3.10.2024

Erityisherkkyydestä on viime vuosina puhuttu paljon, mutta vielä jonkin aikaa sitten sävy jäi
ikävästi kuormitustekijöiden ja rajoitteiden maailmaan. Onneksi viime
aikoina herkkyydestä on alettu yhä enemmän puhua positiivisen kautta.

 

“Erityisherkkyys voi olla todellinen supervoima työelämässä” artikkeli
Oikotie-sivustolla kertoo, mistä erityisherkkyydessä on kyse ja miten
erityisherkkyys näyttäytyy työelämässä.


Erityisherkkiä on 15-20% väestöstä, ja tämä on synnynnäinen ominaisuus, jonka
perimmäinen tarkoitus on toimia ihmisen omaksi, ja muiden parhaaksi. Alunperin
hermostoltaan herkemmät yksilöt ovat olleet niitä, jotka huomaavat vaarat koko lauman
puolesta, tarkkailevat ja havainnoivat.


Ei ole herkkyyden vika, että nyky-yhteiskunnassa tällainen ominaisuus voi kääntyä
kuormittavaksi. Herää kysymys: jos herkät huomaavat yhteiskunnan vääristymiä
helpommin ja aiemmin kuin muut, niin kannattaako herkät pakottaa mukautumaan ja
pinnistelemään pysyäkseen vaatimusten tasalla? Vai kannattaisiko alkaa kuunnella herkkien
viestiä siitä, että tällainen elämänmeno ei sovi meille, eikä se kyllä sovi teille muillekaan?
Sen näkee kaikissa mittareissa tässä ajassa: mielenterveyshaasteet, pahoinvointi, työelämä,
lasten, nuorten ja vanhusten tilanne, kaikki nämä kertovat karua kieltään siitä, että ihmisyys
on tässä yhteiskunnassa hukassa.


“Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”
-Mahatma Gandhi


Muutoksen missiota on tärkä toteuttaa, yksi erityisherkkä kerrallaan. On ilo huomata, että monet
tahot ovat  alkaneet nähdä herkkyydessä voiman, ei heikkouden. Tämä muutos
vaatii sitä, että herkät itse havahtuvat johtamaan itseään siihen suuntaan, jossa herkkyyden
hienot piirteet tulevat esiin. Se ei tapahdu silloin, kun ihminen pysyy olosuhteissa ja
uskomuksissa, joissa herkkyys näkyy vain kuormitustekijänä.


Tule mukaan “Erityisherkkä itsensä johtajana- omassa voimassa pysyminen” webinaariin,
jossa pureudutaan erityisherkkyyteen itsensä johtamisen näkökulmasta. Miten herkkä voi
valita oman näkökulmansa elämään, jotta oma voima pääsee johdattamaan- eivätkä
kuormitustekijät.
 

Erityisherkkä itsensä johtajana - omassa voimassa pysyminen
ke 9.10.2024 klo 18–19:30 Zoom

Luovuus ja innovatiivisuus: Erityisherkkä itsensä johtajana
Webinaari “Erityisherkkä itsensä johtajana” kuljettaa kuulijansa herkkyyden maailmaan,
jossa herkkyys nähdään voimavarana, ei heikkoutena. Erityisherkkyydestä puhutaan liian
usein uhriutumisen ja voivottelun kautta. Webinaarin tarkoitus on muuttaa tämä ajatustapa ja saada kuulija ymmärtämään, että itseään johtamalla herkkä voi valita. Valita sen, miten itsensä näkee,
millaista elämää haluaa elää, ja millaisena lahjana herkkyytensä ottaa vastaan.

Valmentajana Tiia Ojala, Holistic Leadership-coach, hyvinvoinnin moniammattilainen sekä
erityisherkkyyden kokemusasiantuntija.

Ilmoittaudu webinaariin 

Lue lisää Tiiasta sivuiltamme 

Linkki artikkeliin